Kun yhteys katkeaa – Kaksi kriittistä häiriötä, jotka herättävät huolestuttavia kysymyksiä

Kuluneella viikolla Suomi sai herätyksen kahdesta suunnasta. Ensin Telian verkossa tapahtui laaja valtakunnallinen häiriö, joka katkaisi yhteyksiä niin kotien, yritysten kuin viranomaistenkin välillä. Samaan aikaan Yleisradion tärkeimmät uutislähetykset keskeytyivät keskellä kriisien ja epävarmuuksien aikakautta, jolloin luotettava tiedonvälitys on kriittisempää kuin ehkä koskaan.

Molemmat tapaukset ovat teknisiä ongelmia. Mutta ne ovat paljon enemmän: ne ovat oireita syvemmästä yhteiskunnallisesta haavoittuvuudesta, joka ansaitsisi paljon enemmän huomiota.

Telian valtakunnallinen vika – näkymätön myrsky hiljaisuudessa

Telian tiistainen (1.4.2025) verkkohäiriö vaikutti useisiin palveluihin eri puolilla Suomea. Kyse ei ollut pelkästään yksittäisestä viasta – vaikutukset ulottuivat laajalle:

• Digitaaliset palvelut eivät toimineet
• Osa yrityksistä ei saanut yhteyttä asiakkaisiinsa
• Moni viranomaisyhteys katkesi tai hidastui
• Tietoliikenne jumittui osin tuntikausiksi

Ja silti tästä ei juuri uutisoitu. Miten on mahdollista, että valtakunnallinen teleoperaattorihäiriö, joka vaikuttaa arjen kriittisiin toimintoihin, saa niin vähän palstatilaa?

Onko meistä tullut niin tottuneita riippuvuuteemme, että kun yhteys katkeaa, tyydymme vain odottamaan kyselemättä, miksi näin kävi ja miten se voitaisiin estää jatkossa?

Ylen uutiset pimeni – kun ääni kuuluu, mutta kuva ei näy

Samalla viikolla toinen keskeinen instituutio kompastui: Yleisradion pääuutislähetys keskeytyi kesken kaiken. Kuva katosi, ääni jäi – kuin metaforana nyky-yhteiskunnalle, jossa jotain tärkeää puuttuu.

Alueuutiset eivät näkyneet lainkaan monella alueella. Jälleen kerran: selitykseksi annettiin ”operatiivinen virhe” ja ”tekninen vika”. Mutta mitä nämä tarkoittavat, kun kyse on yhdestä Suomen tärkeimmistä tiedotuskanavista?

Ylen tehtävänä on palvella kansaa erityisesti kriisitilanteissa, mutta jos järjestelmät pettävät tavallisena arkipäivänä, kuinka hyvin ne kestävät todellisen kriisin?

Mikä tässä mättää? Onko ongelma teknologiassa vai ajattelussa?

Näiden kahden tapauksen jälkeen herää väistämättä kysymys:

Miten nyky-yhteiskunnassa voivat edelleen olla mahdollisia useiden tuntien mittaiset katkokset kriittisissä järjestelmissä?

Syitä voidaan etsiä teknisestä suunnittelusta, varajärjestelmien puutteesta tai ylläpidon virheistä. Mutta pohjimmiltaan kyse on ehkä suuremmasta ongelmasta:

Emme enää osaa ajatella järjestelmätasolla. Emme näe kokonaisuuksia.

Liian usein tekniset järjestelmät rakennetaan optimoituina normaaliin toimintaan mutta ei skenaarioita varten. Entä jos palvelu ei palaudu odotetusti? Entä jos katkos ajoittuu hätätilanteeseen? Entä jos kaikki luottavat samaan, yksittäiseen palveluntarjoajaan?

Tarvitaanko uusi "digitaalinen huoltovarmuusajattelu"?

Suomessa puhutaan paljon huoltovarmuudesta ruuan, energian ja turvallisuuden osalta. Mutta missä on digitaalinen huoltovarmuus?

• Mikä taho seuraa kriittisten tietoliikenneyhteyksien redundanssia?
• Miten median varmistuskanavat testataan?
• Mitä tapahtuu, jos samana päivänä pettävät sekä uutiset että verkko?

Yhteiskunta toimii enää vain niin hyvin kuin sen verkot – ja tiedonkulku. Nämä kaksi tapausta osoittavat, että järjestelmämme eivät ole niin varmoja kuin haluaisimme uskoa. Ja pahinta on se, että nämä jäävät usein uutiskynnyksen alapuolelle.

Lopuksi: Pysähdytään kysymään oikeita kysymyksiä

Kyse ei ole pelkästä teknologiasta. Kyse on luottamuksesta – siihen, että saamme yhteyden, että tieto kulkee, että järjestelmät toimivat. Kun nämä kaksi keskeistä pettävät, olemme haavoittuvia.

Ehkä olisi aika kysyä:

• Ovatko järjestelmämme aidosti resilienssejä?
• Testataanko niitä riittävästi?
• Onko meillä suunnitelmat B, C ja D?
• Ja kuka kantaa vastuun, kun yhteys katkeaa?